torstai 8. tammikuuta 2015

Mehuintoilua

Ostin jokunen kuukausi sitten ikään kuin heräteostona, mutta kuitenkin pidemmän ajattelun tuloksena mehupresson, prässin tai mikä-tuon-oikea-nimi-on -laitteen.  Olin tiskille jonottaessani hieman skeptinen, kuinka kauan mehusteluinto kestää aiempien mehulinkokokemusten johdosta. Ne aiemmat eivät ole kestäneet pitkään.

Tämä rakkaus on kuitenkin vaaleanpunainen ja uskoakseni pidempää laatua. Nesteeksi ovat muuttuneet perinteiset appelsiinit ja omenat sekä vähemmän itselleni mehukavereina tutut selleri ja valkosipuli.  Kirjastosta on lainattu Petra Sippolan mehuteokset ja ne on kahlattu läpi. Ensi viikolla suoritetaan maanantaista keskiviikkoon ah niin muodikas -mehudetox miehen kanssa. Hän lupautui kaveriksi, koska on jo tipattomalla ja lihattomalla tammikuun, niin ” ihan sama, kuinka ankeeksi menee”.

Jeesus miten upee kuva! 
Aamumehka
  • appelsiinia
  • porkkanaa
  • pala inkivääriä.

Mehusta ja nauti.

Jatkossa lupaan panostaa hieman kuvaamiseen. Tämä upea illustraatio on hankittu netistä Insta-tililtäni leikkaustyökalua apuna käyttäen. Pyörittelen päätä itselleni voimattomana itseeni. 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uuden vuoden näkkileipä

Joulu meni, uusi vuosi meni ja arkivapaat menivät hujauksessa. Uudenvuodenlupauksia on jos jonkin moisia. Mies ei juo tammikuussa lainkaan alkoholia ja on koko kuun kasvisruokavaliolla. Edellämainitut on mulle ihan normia, ellei ole jotain erikoisjuhlia. Näiden sijaan olen päättänyt muun muassa kirjoittaa ihan kynällä joka päivä vuonna 2015. En muista, miten eilinen runoilu meni, että tämä on tavallaan jo vähän penkin alla. En oikeastaan tarvitse mitään ihmeellisiä ryhtiliikkeitä suuntaan tai toiseen. Oon jo ihan riittävä tällaisena ja matkalla oikeaan suuntaan.

Sisko toi joulun alla kaveriltaan tuliaisena itsetehtyä näkkäriä, sekä gluteenitonta että ruis- ja vehnäjauhoja sisältävää versiota. Näkkärit nakerrettiin voin ja juuston kanssa alta aikayksikön pois ja eilen tein lisää Martan ohjeella. Tämän helpompaa ei leivän teko varmaan enää voi olla, uskoisin.



Ruisnäkkärit
  • yksi dl karkeita ruisjauhoja
  • puoli dl vehnäjauhoja
  • puolitoista dl kaurahiutaleita
  • puolitoista dl Pirkan salaattisiemenseosta
  • kolme neljäsosa dl seesaminsiemeniä
  • yksi tl suolaa
  • kaksi ja puoli dl vettä
  • puolikas dl öljyä
  • sormisuolaa

Sekoita keskenään kuivat ainekset ja lisää sekaan vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan vetäytyä noin 30 minuuttia. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Käytin Martan ideaa ja taputtelin taikinan tasaiseksi levyksi laittamalla toisen leivinpaperin seoksen päälle. Taikina on meinaan tosi tosi tassuihin tarttuvaa. Ripottele vielä murskattua sormisuolaa näkkärin päälle ennen sen siirtämistä uuniin. Paistoin taikinaa kiertoilmauunissa150 asteessa noin 40 minuuttia. Loppupuolella tiputin hieman asteita vielä pois, ettei kävisi käry.

Tässä sitä nyt mennään, kohti vuotta 2015! Siitä tulee yhtä hyvä kuin edellisestäkin, usko pois.

torstai 4. joulukuuta 2014

Jouluinen tuorepuuro

Hiljaista on huopatossuhengessä. Olen ilmeisimminkin sesonkisisustajan lisäksi sesonkibloggaaja. Viime kuukaudet olen joogannut, joogannut ja syönyt suklaata. Aloitin suklaakonvehtikauden ajoissa ja odotan innolla, minkälaisen lukeman saan vaakaan aikaiseksi tällä aikaistetulla aikataululla. Varmaan jonkun ihanan ja sopivan!

Sananen tuorepuuroista: tuntuvat liisteriltä eivätkä maistukaan sen paremmalta. Paitsi sitten kun tekee sen oikein erehdyksen kautta onneen. Eväskipossa on sammakonliman näköistä materiaalia ja tekstuuri suussa toki edelleen kylmän limainen, mutta herkullinen sellainen. Suosittelen alla olevaa suurella lämmöllä kaikille aamukiireestä kärsiville. Itse hämmennän puuron kippoon ja jääkaappiin jo illalla, mutta tämän ehtii tehdä myös aamulla. Valmistusaika on noin 30 sekuntia eli varsin maltillinen. Hyytymisaika vartista eteenpäin.



Piparkakkuinen tuorepuuro

  • kaksi dl mantelimaitoa
  • kaksi ja puoli rkl chia-siemeniä
  • puoli dl isoja kaurahiutaleita
  • suolaa
  • piparkakkumaustetta
  • marjoja
  • hunajaa

Sekoita keskenään mantelimaitoa, siemenet, kaurahiutaleet. Mausta suolalla ja piparkakkumausteella. Lisää hyytymisen jälkeen päälle marjat ja hunaja, vaikka vasta sitten aamulla. Pakastemarjat ehtii hyvin sulaa ihanan kohmeisiksi työmatkan aikana.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Paahdettua paprikapestoa

Minulla oli ruokapöydässä lauantaina kaksi ekstralaista, joista toinen rehellisesti arvioi valmistamaani keittoa kommentilla ”viisi ja puoli kymmenestä”. Säästän maailman siltä reseptiltä ja tarjoilen onnistuneen leivänpäällissoossin keitto-ohjeen  sijaan.      
  

Paahdettu paprikapesto
  • kaksi punaista paprikaa
  • yksi dl cashew-pähkinöitä
  • puolikas dl manteleita
  • puolikas dl auringonkukansiemeniä
  • ruokalusikallinen kookosöljyä
  • pala parmesania (omani oli noin 20g)
  • ruukullinen basilikaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria

Puolita paprikat (poista kodat) ja hiero niihin hieman oliiviöljyä.  Paahda paprikoita uunissa 200 asteessa grillivastuksella noin kymmenen minuutin ajan tai mitä uunisi on mieltä. Laita paprikat uunista oton jälkeen muovipussiin tai kannelliseen astiaan jäähtymään.  Poista paprikoista kuori (edellä mainittu toimenpide auttaa siinä).  Sekoita kookosöljy pähkinä-manteli-siemenseokseen ja paahda nekin uunissa. Aikaa tuo vie viidestä minuutista ylöspäin. Laita paahdetut ainekset, basilika ja juusto tehosekoittimeen. Lisää reippaasti oliiviöljyä, mausta suolalla ja mustapippurilla. Säilytä jääkaapissa kannellisessa purkissa.



Odotan tänään alkanutta viikkoa kovasti, sillä juhlin perjantaina syntymäpäiviäni. Ja lauantaina juhlitaan niitä vielä ystävien kanssa kotipileet-hengessä. Niin siistii!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syyspiirakkaa, omenapiirakkaa

Jes, tein sen! Onnistuin tekemään gluteenittoman omenapiirakan, jonka syöminen nikottelematta ei vaadi ehdotonta rakkautta minua kohtaan. Edellinen kokeilu meni noin 95%:sti biojätteeseen. Syynä se, että piirakka maistui 95%:sti biojätteeltä. Mutta tämä kokeilu oli menestys. Jopa niinkin suuri että uskallan kertoa, miten tämä tehtiin.



Gluteeniton omenapiirakka

Taikina

  • 100 g voita
  • yksi dl kookossokeria
  • yksi kananmuna
  • yksi ja puoli dl perunajauhoja
  • yksi dl mantelijauhetta
  • kanelia
  • kardemummaa

Päälle

  • omenoita ja
  • kaksi kananmunaa
  • kaksi dl turkkilaista jogurttia
  • yksi dl kookossokeria
  • kanelia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja kookossokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin sekoittaen. Lisää kuivat ainekset. Laita uuniin 175 asteeseen viideksi minuutiksi ja ota ulos. Asettele ompot haluamallasi taiteellisella visiolla esipaistetun pohjan päälle, ripottele päälle kanelia. Vatkaa keskenään kananmunat, jukra ja sokru. Kaada seos teoksen kruunuksi ja paista uunissa vielä noin 20 minuuttia. Uuniajat ovat täysin ohjeellisia, sillä meidän uuni toimii mielestäni tavallista tehokkaammin.

Asian vierestä vielä sananen. Vietin tänään lounaan joogasalissa. Sinne saliin jäi kipeä selkä, stressi ja harmistus. Toisinaan hölmönä hetkenä harmittelen, että miksi löysin joogan vasta muutama vuosi sitten, enkä vaikka 10. Viisas minä tosin tietää, että joogamatkani aika oli vasta nyt, kun olen  siihen valmis.